Keittokirjahaaste 11: Vegan

Tony Weston & Yvonne Bishop: Vegan 

Over 90 mouthwatering recipes for all occasions

Hamlyn 2004

Sain tämän joskus, kun Chocochilin Elina kävi läpi keittokirjahyllyään ja lahjoitti turhia pois. Kirja on toteutettu yhteistyössä vegaaniliiton kanssa ja se kyllä näkyy. Paitsi kivoja reseptejä, kirjassa on tiiviisti mutta kattavasti tietoa veganismista ja tarpeellisista ravintoaineista aina kuparista ja seleenistä eri B-vitamiineihin. Erilaiset "oudot" ruoka-aineet on myös esitelty juuston ja kananmunan korvikkeista, chlorellasta ja suklaasta siemeniin, hiivauutteeseen ja pektiiniin. Aloittelevalle vegaanille tai ruokavalionsa kanssa kamppailevalle siis varsin hyvä tietopaketti. Muutenkin ihan hyvä inspiraation lähde, vaikka onkin jäänyt minulla nollakäytölle.

Kirjasta tarttui silmään mm. nämä reseptit:

- Soyannaise eli soijamajoneesi

- Kermaiset sienipaahtoleivät

- Savutofunugetit paahtoleivällä

- Parsaletut

- Aprikoosi-punajuurikeitto

- Artisokkapizza

- Kookoscurry

- Vegaaninen haggis ja juuressose

- Taateli-luumubrowniet

- Schwartzwaldin kakku

- Aprikoosi-papaijakiisseli

Tylsä sanoa, mutta nyt raha ratkaisi. Touko-kesäkuussa erääntyy noin kaikki laskut ja tässä on ollut ja on tulossa kekkereitä jos jonkinlaisia. Valitsin siis jotain, mihin tarvitsi ostaa kaupasta mahdollisimman vähän raaka-aineita. Silloin linssit on aina varma valinta.

Linssi-saksanpähkinäpateella täytetyt kesäkurpitsat

Esivalmistelut: 15 minuuttia

Valmistus: 45-50 minuuttia

Neljälle

4 kesäkurpitsaa

1 rkl avokado- tai oliiviöljyä

1 rkl soijakastiketta

Patee

125g punaisia linssejä

½ sipuli silputtuna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

2,5 dl kasvislientä

25 g saksanpähkinää hienonnettuna

1 tl omenaviinietikkaa

1 tl hiivauutetta

2 tl taatelia pilkottuna

1 rkl rypsiöljyä

1 tl soijamaitoa

1 tl hienonnettua timjamia

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Tee ensin patee. Laita keskikokoiseen kattilaan kylmää vettä, lisää linssit ja kiehauta.

2. Valuta linssit, huuhtele kylmällä vedellä ja laita takaisin kattilaan. Lisää sipuli, valkosipuli ja kasvisliemi, kiehauta ja keitä sitten miedolla lämmöllä 20 minuuttia

3. Valuta linssit uudestaan ja lisää sitten loput pateen ainesosan. Laita seos tehosekoittimeen ja aja sileäksi.

4. Leikkaa kesäkurpitsojen pohjasta ohut suikale, niin että ne pysyvät tasaisesti lautasella. Leikkaa yläpuolelta paksumpi pala, melkein päästä päähän. Irrota varovasti ja koverra kesäkurpitsan sisus lusikalla. (Voit pakastaa koverretut osat myöhempää käyttöä varten.)

5. Sekoita öljy ja soijakastike ja voitele leikatut pinnat seoksella. Paista noin 15 minuuttia. Täytä kesäkurpitsat pateella ja paista vielä 5-10 minuuttia.

6. Tarjoa salaatin, punasipulihollokkeen ja lämpimien kaurakakkujen kanssa.

Arvio

En ole ollut ravintoloissa perinteisesti kasvispateen ystävä, enkä siis ikinä yrittänyt tehdä sitä itse. Työläältä on ajatuskin tuntunut. Tämä linssiversio oli ihan pirun helppo valmistaa. Sotkua kyllä sai aikaan ihan kiitettävästi, eikä pateen ulkonäkö myöskään ollut erityisen houkutteleva. Tsekkaa jos et usko.

Muutenkaan ei ollut mitään rakettitiedettä tämän ruuan tekeminen eli sinällään ihan mukava lähestysmistapa vegaaniruokaan, jos sen kokee ongelmalliseksi. Tosin pakko sanoa, että täytteestä tuli kurjan mautonta ilman lisämausteita, joten tungin mukaan vähän savupaprikaa, cayennea, pippuria ja suolaa.

Mauttomuus tuskin johtuu kuitenkaan siitä, etten laittanut pateeseen hiivauutetta, kun teelusikallisen takia ei viitsinyt koko purkkia kaappiin ostaa pyörimään. Korvasin sen lopulla öljy-soijaseoksella. Samoin soijamaidon tilalla laitoin tilkan tavallista maitoa, koska soijamaidon jämät olivat menneet jo huonoksi. Pieni epävegaanisuus ei tässä tapauksessa haittaa, koska a) en ole vegaani ja b) söin joka tapauksessa lisukkeeksi varsin epävegaanista fetasalaattia.

Kuvasta huomaa, ettei pateen ulkonäkö ihan massiivisesti paistamalla parantunut. Rakenne oli kuitenkin yllättävän miellyttävä ja makukin hyvä: maistui mystisesti lapsuudelta ja lohturuualta, mutta en ihan saanut kiinni, miten ja miksi näin oli.

Huomionarvoista tässä kuitenkin on, ettei yksi tuollainen släibäre pidä nälkää kovinkaan kauan eli muutama tunti syömisestä oli jo aivan järjetön nälkä. Olisi kai pitänyt olla niitä kaurakakkusia.

Kirjan laitoin jo kirppiskasaan. Jospa se pääsisi jonkun muun kotona vähän aktiivisempaan käyttöön.

Keittokirjahaaste 10: Soijaa moneen makuun

Crème caramel -epäonnistumisen jälkeen kynnys tarttua soijakeittokirjaan oli aika korkealla, mutta tein sen kuitenkin.

Kurumi Hayter: Soijaa moneen makuun - terveellisiä ja maukkaita ruokaohjeita

Moreeni 2010 (alkuteos Soy for Health Cookbook 2001)

suom. Tuija Tuomaala

Muistan kun ostin tämän Kirjatorilta pikaselauksen jälkeen. Kotona selvisi, että tämä tosiaan on soijaa moneen makuun: odotettujen kasvisohjeiden lisäksi mukana on jonkun verran liha-, kana- ja kalareseptejä. Ja eihän siinä, hyvä idea on saada soija tutummaksi myös sekasyöjille. Itse en vain oikein löytänyt koskaan tästä kokattavaa, osittain siksi, että vieraampia ja vähän tarvitsemiani raaka-aineita esiintyy kirjassa paljon. En tiedä, onko ongelma käännöksessä vai kirjailijan asenteessa, mutta jotenkin raaka-ainetiedot tuntuvat muutenkin oudoilta ja puutteellisiltakin. Esimerkiksi hehkutetaan, että tofutaskut ovat nerokasta ruokaa, mutta missään ei kerrota a) mitä tofutaskut on tai b) mistä niitä saa.

(Yhdestä kuvasta päättelin, että kyseessä on soijaleikkeet tai joku niiden lähisukulainen, mutta varmuutta tästä ei ole.)

Jos raaka-aineet saa raavittua kasaan, itse ohjeet ovat helppoja seurata. Paitsi jos karamellin keittäminen tyssää jo ensimmäiseen vaiheeseen. Mutta ei mennä siihen enää.

Harkitsin esimerkiksi näitä reseptejä:

- Fusilli-soijapapusalaatti soijajogurttikastikkeen kera

- Tempe-kasvissalaatti pähkinäkastikkeen kera

- Thaimaalainen tofucurry

- Pinaatti-soijacurry

- Spagetti sienten, soijamakkaroiden ja pinaatin kera

- Soijafalafel

- Punakaali-soijamakkarapata

- Mausteinen avokado-paprikadippi

- Makeat uunibataatit

Kaipasin sunnuntaille jotain dagen efteriin sopivaa: ei liian raskasta, mutta suolaista, ravitsevaa ja sopivan keväistä. Ruokalistalle päätyi siis tofua, jonka marinoimisessa tapaan olla tylsä ja kokeilunhaluton. Yleensä olen käyttänyt tätä hyväksi havaittua reseptiä. Tällä kertaa testiin pääsi teriyaki.

Teriyakitofu

Teriyaki on japanilainen ruoka, jonka nimi tarkoittaa kirjaimellisesti "kiiltäväksi grillattua". Teriyako-menetelmää voi käyttää moneen muuhunkin ruoka-aineeseen kuin tofuun. Japanissa se yhdistetään tavallisimmin kanaan.

4 hengelle

650 g kiinteää tofua noin 1,5 cm kuutioina

2 rkl auringonkukkaöljyä

6 rkl japanilaista soijakastiketta

4 rkl miriniä

4 rkl sokeria

pavunituja koristeluun

silputttu kevätsipuli koristeluun

1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

1. Valuta tofusta ylimääräistä vettä liinaan 3-4 minuutin ajan. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista tofu kevyesti. Ota ruskistetut tofut pannusta ja valuta ne talouspaperin päällä.

2. Mittaa samaan pannuun soijakastike, mirin ja sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna sen kiehua hiljaa muutama minuutti, niin että se sakenee.

3. Siirrä tofukuutiot takaisin pannuun ja paista niitä sekoitellen 1-2 minuuttia. Koristele ruoka pavuniduilla ja kevätsipulilla. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja tarjoa.

---

Koska kirjassa toistuvasti muistutetaan (reseptinmukaisten) soijaruokien keveydestä ja terveellisyydestä, siinä kerrotaan myös annosten energiasisältö. Tässä se vielä uteliaille:

Annos sisältää

energiaa 272 kcal / 1136 kJ

proteiinia 15 g

rasvaa 14 g

josta tyydyttynyttä 2 g

hiilihydraatteja 19 g

kuitua 0 g

kolesterolia 0 mg

natriumia 1295 mg

Arvio

Tämän tekeminen oli ainakin helppoa kuin mikä! Ja seesaminsiemenet ovat aina huippu juttu! Maustamaton tofu ei kuitenkaan ehtinyt kokkausajassa imeä itseensä ihan kauheasti makua, joten vähän enemmän potkua olisin soosiin kaivannut. Mutta eipä muuten valittamista ja ehdottomasti laitan reseptin korvan taakse. Pavunidut olisivat kruunanneet setin, mutta menihän se ilmankin. Lisukkeena söin parsakaalia ja tomaattia. Ihan kelvollisia nekin. Kevätsipulit sen sijaan olivat niin ätyjä, että jäivät syömättä. Pitänee suosiolla odotella kotimaisen kevätsipulin aikaa.

Ilmeisesti olen nykyään se tyyppi, joka syö pikkurapelissa tofua ja parsakaalia.
Ihan hyvin toimi. Ja söin illalla myös pakastepizzan, all is well.

Ihan toimivasta reseptistä huolimatta laitan kirjan kiertoon. Jos sen joku innostunut poimisi mukaansa vaikka lauantain kirpparilta.

Mutta mitä ihmettä minä teen loppupullolliselle miriniä? Voiko sitä käyttää vaikka sushimausteena?

Teriyakin jälkeen ollaankin sitten haasteen puolivälissä. Helpoimmat kirjat on käyty läpi ja oma innostus on huomattavasti vähenemään päin. Mutta ehkä se tästä vielä lähtee. Luovuttaakaan en malttaisi.

Kevätstressi vol. 749376

Ai mikä kevätstressi? Oli valmiiksi jo univelkaa vaikka kuinka ja sitten viime yönä juuri ennen nukahtamista muistin työasian, jonka olin unohtanut hoitaa. Näitä on käynyt ennenkin ja minulla on sen akuutin tilanteen taltuttamiseen työkalut. Järkeilin siis asian päässäni parhain päin saman tien: hoidan heti seuraavana päivänä töihin mennessä ja pahoittelen suuresti. Jos on jo liian myöhäistä, ei voi mitään, siihen ei maailma kaadu.

Paitsi nyt järkeily ei toiminutkaan ja valvoin puoli yötä murehtien. Lopun aikaa nukuin huonosti ja näin tyhmiä stressiunia. Melkein kaikissa esiintyi suomalainen naisnäyttelijä, joka oli tehnyt kansainvälisen läpimurron synkässä dekkarisarjassa roolihahmolla nimeltä Siili. Nainen oli maantiellä kuopassa, enkä kiireessäni koskaan nähnyt kuin takaraivon. Saa tulkita.

Vapaapäivät eivät ole ongelma. Saan rentoiltua ja tehtyä kivoja asioita, eikä työhuolet paina. Tälläkin viikolla kävin kuoron konsertissa, siivoilin, jumppasin, ulkoilin, kyläilin, kahvittelin ja ehdin viettää kiireettömästi sohva-aikaakin ihan kaikessa rauhassa. Mörkö palasi maailmaan lauantaiaamuna ennen töitä.

Garfield minus Garfield

Valvotun yön jäljiltä avasin sunnuntaiaamun alkajaisiksi vastoin kaikkia periaatteitani työsähköpostin kotoa käsin ja huomasin, että yöllä valvottaneen asian deadline on 5.6., ei 5.5. Naurattaisi, jos ei väsyttäisi niin paljon, että silmiin sattuu. Mikä taas on ehdottoman lupaava asia tulevan päivän kannalta, töissä kun pitäisi saada tänään oikeasti järkeviä asioita aikaiseksi, vaikka kuinka tekisi mieli laiskotella kevätauringossa.

Oikeastihan kyse ei ole edes tästä yhdestä asiasta vaan kokonaiskuvasta. Tiedän että tilanne taittuu taas kuun lopulla, koska nyt eletään intervallityössä vuoden intensiivisintä kautta. Juuri nyt vain tuntuu, että sinne toukokuun viimeiselle viikolle on ihan loputtoman pitkä aika.

Eli apua! Onko siellä jossain jotain sovellettavissa olevia stressinkitkentävinkkejä, joita en ole vielä oivaltanut? Mikä toimii just sulle? Tarjoan vinkkaajille kukkia, keksejä, kaljaa tai jotain muuta kivaa.

Keittokirjahaaste 9: Mastering the Art of French Cooking

Ei mennyt ihan kuin Strömsössä tämän viikon keittokirjakokkaillut. Torstaina yritin tehdä soijakirjan ohjeella crème caramelia ja koko projekti kaatui jo karamellia tehdessä. Eilen päätin selättää haasteen yhden pelottavimmista etapeista eli Julia Childin klassikkokirjan ja pari yritystä sekin sitten lopulta vaati.

Julia Child, Louisette Bertholle & Simone Beck:

Mastering the Art of French Cooking

Alfred A. Knopf 1961/2009

En tiennyt mitään Julia Childista ennen Julie & Julia -elokuvaa, jonka Millan kanssa kävimme katsomassa Tampereella aikanaan. Ihastuin välittömästi, ja saman vuoden jouluna lahjapaketista pilkistikin sitten tämä kirja. Ajatus on ihana, mutta itse kirja on jäänyt vähemmälle käytölle, koska se ei varsinaisesti ole kasvisruokailijalle se kaikkein helpoin opus. Purjo-perunakeittoa eli potage parmentieria olen muutaman kerran kirjan reseptillä kuitenkin tehnyt ja onhan se nyt ihan älyttömän hyvää.

Kirjan ongelma on sen koko: omistamani kappale on mahdollisimman kevyeksi tehty paperback, mutta se on silti A4-kokoinen ja 700-sivuinen. Taitto on tiivis, eikä kuvia ole, joten selailu on aika hankalaa. Lisäksi mitat on tietysti jenkkimittoja ja annoskoot isoja eli jonkun verran aivojumppaa saa harrastaa, että ne saa käännettyä kotoisiksi grammoiksi ja pienemmälle syöjäporukalle sopiviksi. Ystävällisesti jokaisessa reseptissä kuitenkin listataan paitsi raaka-aineet, myös valmistuksessa tarvittavat astiat ja muut keittiövälineet!

Selailin reseptejä ja kasvislisäkkeiden kirjo on varsin hyvä, mutta soveltamatta onnistuvia pääruokia kirjassa ei ole. Hartkitsin pitkään ratatouillea, mutta koska en ole juurikaan ratatouillen ystävä, se ei tuntunut järkevältä. Piruuttani mietin myös myös kananmunia hyytelöitynä, mutta jääköön se odottamaan uskaliaampia hetkiä.

Onnekkaasti toukokuun alku tarkoittaa myös parsakautta. Ja kuinka sattuikaan, Lidlissä oli tällä viikolla tuore vihreä parsa supertarjouksessa 1,99€/puntti. 

Parsaa olen keittänyt monet kerrat, mutta salaisuus onkin soosissa - eli hollandaisessa, jota en ole ikinä viitsinyt tehdä itse. Julia ehdottaa tuoreelle parsalle kastikkeeksi monia eri hollandaisen variaatioita ja minua kutkutti eniten appelsiinilla höystetty Maltaise.

Appelsiini-hollandaisekastike
4-5 annosta
[parsalle ja parsakaalille]

3 keltuaista
1 rkl sitruunamehua
1 rkl appelsiinimehua
ripaus suolaa
2 rkl kylmää voita
0,75-1,5 dl sulatettua voita

3-4 rkl appelsiinimehua
appelsiininkuori raastettuna

Tämä kastike valmistetaan kuin tavallinen hollandaise, mutta siihen lisätään appelsiinia. Tee näin:

Vatkaa keltuaisia kunnes ne sakeutuvat, lisää sitten vatkaten nesteet ja suola. Lisää 1 rkl kylmää voita ja paksuunnuta seos matalalla lämmöllä. Vatkaa sekaan toinen ruokalusikallinen kylmää voita ja sitten sulatettu voi.

Viimeistele kastike vatkaamalla joukkoon appelsiinimehu lusikallinen kerrallaan ja lopuksi kuoriraaste.

Arvio

Tämä on kyllä oikeasti kevätruokaa! (Huom. ei kevyt, voin määrä takaa sen.) Hella näytti niin iloiselta väreissään, että innostuin ottamaan kuvan kesken keittelyn. Virhe. Kastike paakkuuntui heti, vaikka levyn lämpö oli mielestäni pienellä. Kokkiohjelmia seuranneena tiesin, että paakkuuntuva hollandaisekin on pelastettavissa, mutta se aika mikä kului googlettamiseen oli kastikkeen kannalta tuhoisa. Siispä uusi kananmuna erotteluun ja uusi yritys vielä pienemmällä lämmöllä. 

Kastiketta säätäessä tietysti keitin myös parsat ylikypsiksi, mutta en jaksa murehtia siitä, koska 

a) kukaan muu ei ollut tulossa syömään ja

b) normaaliolosuhteissa osaan kyllä keittää parsaa.

Jos paakkuuntumista ei lasketa, hollandaise osoittautui aika simppeliksi kaveriksi ja Julian ohjekin oli ihanan helppo seurata - minkä ei pitäisi olla yllätys, kun sehän taitaa olla tämän kirjan ja koko Julia Childin suosion salaisuus. Tosin todettakoon, että appelsiinimehun kanssa sopii olla varovainen. Itse lorautin sitä lopussa kastikkeeseen vähän liikaa, joten lopputulos oli vähän turhan hapokas. Sopi vielä jotenkin parsalle, mutta ei yhtään edelliseltä illalta tähteeksi jääneelle paistetulle lohelle.

Takapakkeineen ja itse aiheutettuine outoine makupareineen tämä oli kuitenkin ihan positiivinen kokemus. En usko, että jatkossakaan ihan superaktiivisesti kirjan resepteillä kokkailen, mutta ainakin sen sivuja kohtaan tuntemani pelko lieventyi taas roimasti. Ja ranskalaisten perusreseptien kohdalla tämä on kyllä oikeasti ihan lyömätön opus, soveltaminen olkoon sitten muiden kirjojen hommaa tai kotikokin omalla vastuulla.

Valmistin muuten myös parsan Julian ohjeiden mukaan, kun parsan käsittelystä oli ystävällisesti kirjassa harvinainen kuvakin. 

Keitin siis ensimmäistä kertaa sidottuna nippuna, yleensä olen lykännyt ne kattilaan uiskentelemaan vapaasti. Kyllähän siinä tunsi itsensä vähän oman elämänsä Bridget Jonesiksi, kun tajusi, että ainoa käyttökelpoinen naru on ihan muuhun tarkoitettua ompelulankaa. Lanka toimi ihan hyvin ja oli lisäksi mustaa eli katastrofilta vältyttiin, mutta onneksi sentään leikkuulauta toi tilanteeseen asianmukaisen turkoosin säväyksen.

Huhtikuun luetut

Paul Auster: Näkymätön

Sain tämän äidiltä ajat sitten, mutta Marko sanoi luettuaan sen sisältävän niin paljon raskaita teemoja, ettei ehkä kannata minun lukea. Uskoin tähän asti. Ja oikeassahan Marko tavallaan olikin. Toisaalta Austerilla on hyppysissään käsittämätön taito kirjoittaa oikeasti kamalista asioista (tässä tapauksessa sairaista valtasuhteista, taposta ja insestistä) ilman, että lukijalle liian paha olo. Ihan sujuvasti tämä siis eteni, vaikka aina välillä pitikin pysähtyä ihmettelemään, että mitähän kummaa sitä juuri tuli lueskeltua. Nimenomaan lueskeltua, ei luettua, Austerin kirjat kun tuntuvat aina jotenkin vaivattomilta. Näkymätön itse asiassa kiteyttikin Austerin hyvät puolet: soljuvan kielen ja huomaamattaan mukaansatempaisevan tarinankerronnan, vaikka tämä ei samalla tamalla imaissutkaan minua mukaansa kuin vaikka Illuusioiden kirja tai Sunset Park - eikä vallannut ajatuksia samalla tavalla.

Tina Fey: Bossypants

Edellisen kuun Poehler-Kaling-parivaljakon jälkeen tämä nykykoomikkomuistelmien klassikko oli itsestäänselvä askel. Olen seurannut Tina Feyn uraa aika laiskasti, mutta ihanan paljon tarttumapintaa löytyi minunkin kaltaiselleni lukijalle. Brutaalin avoimesti Fey kertaa menneisyytensä epävarmuuksia ja kipeitä kohtia, mutta lukeminen ei tunnu tirkistelyltä vaan lähinnä siltä, että kuuntelisi kaverin juttuja kahvikupin äärellä, Tina tuntuu tutulta ja muuttuu tutummaksi koko ajan. Teksti heijastelee hienosti kirjoittajaansa: tyyli on mukavan kuivakka, kunnes yhtäkkiä ilmekään värähtämättä ammutaan reippaasti yli. Tykkään aina lukea uran alkutaipaleesta: mitkä olivat ne valinnat, jotka auttoivat polulla eteenpäin, mitä ratkaisuja olisi taas kannattanut jättää tekemättä. Silti (tai siksi) enenevässä määrin ihmettelen, miten amerikkalaisessa (televisio)komediaskenessä kukaan on selvinnyt suurin piirtein järjissään tai ylipäätään edes hengissä. Armoton maailma. Kirja on muutaman vuoden vanha ja esimerkiksi 30 Rockin alkutaipaleesta puhutaan paljon. Etenkin nyt kun katsoin lukemisen rinnalla Netflixistä Feyn uusinta sarjaa The Unbreakable Kimmy Schmidtiä, toivon että jatko-osa muistelmiin on jossain tulevaisuudessa.

Mrs Stephen Fry's Diary

Hmm, kirjastossa kirjailijaksi on merkitty Stephen Fry, mutta Fryn omasta bibliografiasta tätä ei löydy! Mikä tietysti johtuu siitä, että kirjan takana on Edna, Stephen Fryn salattu vaimo, jota olen seurannut Twitterissä jo pidemmän aikaa. Sinällään ihan kepoinen kirja, johon on yllättävän hyvin saatu rakennettua draaman kaarta, kun ottaa huomioon, että keskivertomerkintä on alle 10 riviä pitkä. Luin aamupalan ääressä ja välillä iltaisin Hypnotisoijan vastapainoksi ja siihen tarkoitukseen tämä oli oikein passeli. Ei ihan niin nokkela kuin olisi voinut olettaa. Rouva Fry toimiikin minulle edelleen parhaiten Twitterin välityksellä.

Lars Kepler: Hypnotisoija

Kirjamaailma kohisee Joona Linnasta ja päätin hypätä dekkarijunaan minäkin, jos nyt vähän myöhässä. Pelkästään ensimmäisen romaanin perusteella en ihan ymmärrä, mistä kohina johtuu, vaikka ihan laadukas kirja Mankellin hengessä olikin kyseessä. Itse päädyin tarinan imuun vasta viimeisellä kolmanneksella. Ehkä kirjoittajat eivät vielä tässä vaiheessa tienneet, että tästä tulee sarja, sillä itse Joona Linna jää Hypnotisoijassa aika etäiseksi ja äkkiseltään luulisi, että hypnotisoija-Erik olisi se sarjan kannalta keskeinen henkilö. Mutta ehkä Joonaankin kasvaa kiinni sarjan edettessä? Kyllä minä ainakin toisen vielä luen...

Aiheen vierestä: Minua ei lakkaa naurattamasta se, että Keplerin salanimen takaa löytyy pariskunta Alexander Ahndoril  ja Alexandra Coelho Ahndoril. Se on melkein yhtä hassua kuin se, että (viihdelaulaja, ei säveltäjä) Engelbert Humperdinckin oikea nimi on Arnold Dorsey.

David Walliams: Poika ja mekko

No olipa ihana! Bongasin tämän viime kesänä Quentin Blake -näyttelystä, mutta unohdin sen olemassaolon sittemmin. Nyt kirja on suomennettu ja pyörinyt kirja-aiheisissa blogeissa ja Instagramissa pitkin kevättä eli muistin jopa varata sen kirjastosta. Kyllä kannatti. Quentin Blake aiheuttaa tietysti välittömän mielleyhtymän Roald Dahliin, mutta tyylillisestikin samankaltaisuutta löytyy. Dahl ei ehkä olisi kirjoittanut pojista ja mekoista, mutta asetelma erilaisesta lapsesta puolustamassa paikkaansa maailmassa ymmärtämättömien aikuisten keskellä on kovin tuttu. Poikien ja tyttöjen roolien sekä sosiaalisten paineiden lisäksi sivutaan jos jonkinlaista rikkonaisista perheistä monikulttuuriseen yhteisöön. Kieli on eloisaa ja ote ilkikurisuudessaan sopivan humoristinen. Walliams suhtautuu niin lapsihahmoon kuin lukijaan suhtaudutaan lämmöllä ja ymmärryksen pilkahdus suodaan sille ilkeimmällekin aikuiselle. Olisipa tällainen kirja ollut jo silloin kun itse olin lapsi. Pääasia että se nyt on kirjoitettu. Lämmin suositus.

Kuva

Kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta ja se on tuttuun tapaan ilahduttavaa laatutyötä eli käännöstä lukee mielellään. Walliamsilta on suomennettu lisäksi Herra Lemu, jonka aion lukea seuraavaksi. Gangsta Grannyn käännöstä odotellessa!