J'ai cherché

Vähemmän yllättäen viime aikoina minua on puhutellut lähinnä unenomainen, surumielinen musiikki. Olen muun muassa kaivanut M. Heavenlyn vuosien tauon jälkeen hyllystä ja Ed Sheeranin Bloodstream on soinut repeatilla viimeiset pari viikkoa.

Siitä huolimatta - vai ehkä juuri siksi? - Ranskan aurinkoinen euroviisu pyyhkäisi mukanaan kuin lempeän kesäinen tuulenpuuska. Voi valloittavasti hymyilevä hammaslääkäri Amir Haddad, minkä teit.

Oli siellä toki muitakin suosikkeja, Georgian mahtava Midnight Gold etunenässä. Mutta Amir on se, jota popitin pitkin sunnuntain työpäivää, että sain yliväsyneenä klikkailtua palikoita InDesignissa paikoilleen.

Edes englanninkielinen kertsi muutoin oivallisen ranskaksi lauletun rallin keskellä ei haittaa. Tämä on kesäbiisini 2016.

Huhtikuun luetut

Diane Setterfield: Bellman & Black

Ihastuin Setterfieldin Kolmanteentoista kertomukseen niin kovin, että kävin varta vasten ostamassa tämän Lontoon-lomalla alkuvuodesta. 10-vuotias Will Bellman onnistuu vastoin kaikkien odotuksia tappamaan ritsalla variksen. Näennäisen sattumanvarainen tapaus määrittää koko Willin elämän suunnan. Bellman & Black on yhdistelmä aikuisten faabelia, kummitustarinaa, fantasiaa ja niiden alla vähän psykologista trilleriäkin. Edellisessä romaanissa valloittanut unenomainen, historiallisesta aikakaudesta riippumaton kerronta oli tässäkin läsnä, mutta jostain syystä en päässyt tarinaan samalla tavalla sisälle. En usko sen kuitenkaan olevan kirjan vika, aika lukemiseen vain taisi olla väärä. Toivottavasti se sattuu hyllystä käteeni joskus parempana hetkenä.

Steve Martin: Tavaratalon tyttö

Hajuvesiosastolla työskentelvä, köyhä nuori nainen ajautuu suhteeseen rikkaan, vanhemman miehen kanssa. Tarinaa kerrotaan vuorotellen molempien näkökulmista, joka ajaa harmilliseen pattitilanteeseen: lukija on kartalla tilanteen mahdottomuudesta, mutta hahmot vain porskuttavat keskenään suossa. Martinia on ylistetty humaanista ja tarkkaavaisesta ihmiskuvasta, mutta minuun teksti ei erityisemmin purrut. Siitä huolimatta valitsin tilanteeseen nähden hyvin: en yleensä pysty lukemaan bussissa, mutta lyhyet luvut ja kevyt kerronta mahdollistivat matkalukemisen. Alle 200-sivuisena toimii myös sadepäivänä yhdeltä istumalta.

Charlaine Harris: Pedon veri

Kaipasin eskapismia, Sookie Stackhouse riensi apuun. Hyvin toimi ja ahmaisin kirjan parissa päivässä. Herää kuitenkin kysymys: olen spoilaantunut kirjasarjan loppuratkaisusta ja sitä pedataan jo hyvää vauhtia. Miten ihmeessä näitä voi olla vielä neljä jäljellä?

Loel Zwecker: Uusi maailmanhistoria

Tiedän historiasta valitettavan vähän. Koulussa opetus oli tietysti länsimaihin keskittynyttä ja siitäkin on unohtunut ihan liikaa. Pääsiäisenä kyselin vinkkejä tiiviistä historiaopuksesta, jolla voisi edes alustavasti tilkitä pahimpia aukkoja ja ystäväni antoi lainaksi tämän. Mahtava kirja! 300 sivussa käydään läpi tärkeimmät vaiheet esihistoriasta 2010-luvulle ja yllättävän paljon asiaa on saatu mahtumaan mukaan, vaikka luvut ovat keskimäärin 20 sivun mittaisia ja kattavat isoja kokonaisuuksia.

Ihan tosi.

Itse asiassa minusta saksankielisen alkuteoksen nimi ("Tähän asti tapahtunutta") on kuvaavampi kuin turhan raskas suomennos. Teksti on helppoa lukea, mutta lukijaa ei myöskään aliarvioida. Painotus on tässäkin pitkälti Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta myös Aasiaa, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa käsitellään jonkin verran. Uuden maailmanhistorian jälkeenkään en voi väittää tietäväni historiasta merkittävän paljon, mutta ainakin on olemassa jotain, minkä pohjalta jatkaa. Lämmin suositus muillekin perusteosta kaipaaville!

Siivoil, siivoil

Perussiivous on rutiinihommaa, josta en ole moksiskaan, mutta rutiinin ulkopuolella kaipaan kyllä kunnon patistelua.

Kotityöt, joiden aloittamista välttelen viimeiseen asti, mutta ovat joka kerta oikeasti ihan leppoisaa puuhaa top 3:

1) Ikkunoiden pesu

2) Silittäminen

3) Kuiva-ainekaapin siivous

Vietin helatorstaina pitkälti kohtien 1 ja 2 kanssa ja oli itse asiassa ihan todella mukava päivä. Kun nyt vielä löytäisi kipinän tehdä ne loppuun - ja suorittaa myös kohdan 3, niin olisi omakin olo paljon leppoisampi.

Toisaalta sitten odottavat ne hommat, joita välttelen viimeiseen asti ja jotka eivät ole vielä koskaan osoittautuneet leppoisaksi puuhaksi. Tasapuolisuuden nimissä inhokit top 3:

1) Hellan pinttyneiden kohtien kuuraus

2) Kylppärin seinien pesu

3) Hajulukon puhdistus

Yngggh.

Ylimääräistä siivousmotivaatiota saa kanavoida suuntaani.

Poikkeustila

En osaa suhtautua suru-uutisiin. Toisaalta sitä haluaa vain sulkea asian mielestään ja elää normaalia arkea. Samaan aikaan tuntuu epäreilulta, että normaali arki jatkuu, vaikka päällä on poikkeustilanne.

Vaan sama tunnehan se taitaa olla kaikilla muillakin.

Onneksi on olemassa jotain konventioita, joita seurata. Osanottoviestit, kukkatilaukset, järjestelyt, hiljaiset juttuhetket. Niillä päästään eteenpäin samalla kun se mainittu arki pyörii.

Kaupassa käydään, työt hoidetaan, kotia siivotaan, henkilökohtaista hygieniaa ei laiminlyödä, mitä näitä nyt on. 

Huomattiin tänään, että olkkarin ikkunan takana oleva koivu tekee jo pientä nuppua, ensi viikolla siinä varmaan on jo ihan oikeat hiirenkorvat. Kevät tulee kuitenkin. 

Sinne meni

Kansalaisopistot ovat huippuja paikkoja. Ne tarjoavat käytännössä kaikille edullisen mahdollisuuden harrastaa melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

Kuten nyt vaikka sitä jazztanssia.

Alkukankeuden ja piruettiangstin jälkeen aloin saada kiinni tanssitunneista. Pakotin itseni paikalle luvatut viisi kertaa ja sen jälkeen huomasin itsekin, miten askel keveni kerta kerralta. Kehityin silminnähden jalanheitoissa ja eilen kuulin, että piruettikin on mennyt harppauksin eteenpäin.

Ja nyt tunnit sitten loppuivat.

Jatkotunteja saattaa olla luvassa syksyllä, mutta millä todennäköisyydellä kroppani muistaa enää mitään puolen vuoden kuluttua? Ärsyttää, harmittaa ja turhauttaa. Missähän sitä voisi pitää tanssitaitoa edes jotenkin yllä sopuhintaan?

Vaan sainpa tästä keväästä irti ainakin seuraavat asiat:

- Keksin viimeinkin viikottaisen liikuntayhdistelmän, joka piti kroppani pahimmat krempat poissa. Tanssi tosin oli siinä olennainen palikka, joten nyt pitää keksiä jotain muuta.

- Ensisijaisesti treenasin pitkäjänteisyyttä ja se kannatti. Hammasta purren palasin tunneille viikko toisensa jälkeen.

- Löysin kivan uuden artistin.