joulukuun luetut

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20

Rosenlund kirjoittaa riipaisevan omakohtaisesti suomalaisesta köyhyydestä. Kirja oli niin henkilökohtainen, että lukija väistämättä tuntee tirkistelevänsä. Koska tarina ei etene kronologisesti vaan oli enemmän tajunnanvirran ja jutustelun välimaastoa, minusta ainakin tuntui että vakoilin paitsi Rosenlundin elämää, myös päänsisustaa. Kokemus on siis vaivaannuttava, mutta täyttää tarkoituksensa. Suomalaisesta köyhyydestä ei mielestäni vieläkään puhuta tarpeeksi ja toivonkin, että tämä kirja löytää tiensä myös asioista päättävien luettavaksi.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Olen kasvanut uskonnottomassa kodissa, enkä tiedä minkään maailman uskovaisten elämästä oikeasti yhtään mitään. Lestadiolaisuudeesta tiedän vielä vähemmän, enkä taida olla ainoa. Yhteisö on pieni eikä ulkopuolelle paljon tietoa valu - isoja skandaaleja lukuun ottamatta. Siksikin tämä Rauhalan romaani oli avaava ja hieno lukukokemus. Lukija pääsee kurkistamaan lestadiolaisyhteisön sisälle ihan tavallisen perheen näkökulmasta. Vanhempien alati kasvavan väsymyksen ohella eniten raastoi pienen lapsen ahdistus helvettiin joutumisesta milloin mistäkin syystä. Puistattaa. Vaikka ns. päivittämistarpeet nousevatkin romaanin vahvimmaksi teemaksi, Taivaslaulu ei tuomitse, eikä herätä minussa lukijana tarvetta tuomita, itse lestadiolaisuutta uskontona. Tai sen enempää mitään muitakaan uskontoja. Siinä yksi hyvä syy pitää tästä kirjasta. Se toinen syy on harvinaisen kaunis suomen kieli ja todella sympaattiset päähenkilöt. Ahmaisin kirjan muutamassa päivässä. Erittäin hyvä. Erittäin tärkeä. Kannattaa lukea.

Sean Stewart: Kehä

Kehä on kantensa perusteella romaani Teksasista, aaveista ja täydellisistä pop-kappaleista. Musiikkiin keskityttiin harmillisen vähän, mutta ei se lukukokemusta haitannut, sillä tarina oli mielenkiintoinen. Kaikin puolin hauska satunnainen valinta fantasiahyllystä: ei liian eeppistä, vain elämässään hukassa oleva kolmekymppinen mies ja kasa häiritseviä aaveita. Tykkäsin.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Toinen kummitusromaani! Heiteltiin Maijan ja Sannan kanssa ideoita ilmaan potentiaaliseksi joululukemiseksi ja jossain sen keskellä keksin Aikamatkustajan vaimon, joka on edelleen lukematta. Kirjastossa lannistuin liian paksusta kirjasta, mutta nappasin saman kirjailijan toisen teoksen. Hyvä näin! Hänen varjonsa tarina piti otteessaan hyvin alusta asti ja sisälsi tarpeeksi seikkailua, yliluonnollisuutta ja ihmissuhdekiemuroita minun tarpeisiini. Niffenegger kirjoittaa ihanan luettavaa, muttei missään nimessä tylsää kieltä ja tässä olikin pitkästä aikaa romaani, jota en malttanut laittaa sivuun mennäkseni nukkumaan. Loppuratkaisua en enää niin hurrannut, mutta mitäs pienistä. Erinomaista lomalukemista ja aiheutti taas kaipuun kävelemään Lontoon kaduille. Ensi kerralla varmasti myös käyn siellä Highgaten hautausmaalla, enkä eksy lähistöllä olevaan Subiin.

Kuva täältä.

Oras Tynkkynen: Pieni maailmanpelastusopas

Oras Tynkkynen on kirjoittanut oppaan, jossa eritellään kymmenen maailman ongelmaa, kymmenen mahdollista ratkaisua ja lopussa vielä kymmenen pientä tekoa, joita jokainen voi soveltaa omassa elämässään maailman pelastamiseksi. Koska olen ennenkin näitä asioita miettinyt, ei kirja sisältänyt sinällään radikaalin uutta tietoa minulle Ongelmien lukeminen putkeen oli siitä huolimatta rankkaa, eikä tunne helpottanut juurikaan ratkaisuihin päästessä. Kiitän kuitenkin kansantajuista tekstiä ja hyvin tiivistettyä asiaa (lukujen pituus oli n. 15 sivua) ja suosittelenkin tätä ihan kaikille luettavaksi ja pureskeltavaksi. Eniten harmittaa, että kirja tuskin löytää tietään niille ihmisille, joille sen lukeminen olisi eniten tarpeen. Pienet teot oli jaettu kolmeen kategoriaan: jos haluat tehdä vähän, vähän enemmän ja paljon. Kiva oli huomata, että itse sijoitun monissa jo toiseen tai jopa kolmanteen! Petrattavaa on toki edelleen, mutta toivoa tämä herättää. Ehkä maailma ei olekaan vielä menetetty.

ps. Pieni maailmanpelastusopas löytyy myös verkosta: orastynkkynen.fi/maailmanpelastus.