herkästi syttyvää

Vaivihkaisesti joulumieli on vallannut minut. Tekee mieli istuskella kynttilänvalossa, askarrella kaikenmoista ja kirjoitella joulukortteja (viimevuotinen rauhallisen aloittamisen taktiikka taisi tosiaan toimia). Yhdistettynä pimeän vuodenajan herkkumielitekoihin mieli tekee ennen kaikkea tehdä ja syödä luumuleivonnaisia. Eilen jouluinen leivontainnostus kanavoitui isona luumugalettena ja juustosarvina. Päivälliseksi oli briepatonki. Ai miten niin luen taas Pariisiin sijoittuvaa kirjaa?

Perjantai oli tarkoitus omistaa joululahjaostoksille, mutta perinteiseen tapaan onnistuin investoimaan lähinnä uusiin hiustuotteisiin itselleni. Älkää kysykö, kuinka paljon niihin upotin rahaa, en nimittäin halua itsekään tietää. Mutta nyt on lämpösuojaa ja kunnon hoitoainetta ja suoristusrautaa ja hiuspuuteria ja mitä kaikkea. Tiedän kiittäväni itseäni hankinnoistani vielä monesti tänä sähköistyvän tukan vuodenaikana, mutta - myöskin perinteiseen tapaan - pienoinen lahjapaniikki on kohta täällä.

Sain sentään listattua, mitä on jo konkreettisesti olemassa ja mitä ajatuksen tasolla. Vain muutama tärkeä on enää kysymysmerkki, joten ehkä paniikista vielä selvitään. Asiaa auttaisi, jos saisi työhön liittyvät stressitekijät minimoitua ajatuksista edes vapaa-ajalla, ettei ympärillä leijailisi koko ajan harmaa sumupilvi - paitsi siellä kynttilänvalossa, sitä vaan ei harmillisesti voi ottaa mukaan kaupoille.

(Päähäni pomppasi kuva minusta viikko sitten testatuissa Austen-kiharoissa ja kynttelikkö kädessä kävelemässä ylväästi ympäri keskustan kauppoja. Ehkä ihmiset sitten jopa viitsisivät väistää! Olen houkuttunut kokeilemaan.)

Jos jollakin on antaa vinkkejä, kuinka a) kytkeä kello kuudentoista jälkeen työajatukset pois päältä ja b) toimistoaikaan pysyä viilipyttynä ja antaa ärsyttävien asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, olisin kovin kiitollinen. Olen jonnekin onnistunut hukkaamaan molemmat taidot. Jatkuva valittaminen alkaa nimittäin kiukuttaa jo itseänikin, etenkin kun lähtökohtaisesti pidän työstäni, eli valittaminen johtuu pienemmistä tekijöistä.

Rekrysin ystävän hakemaan Anttilan alesta minulle uuden muumimukin, jos suinkin ehtii ennen sulkemisaikaa. Nuuskamuikkunen voisi toimia ainakin akuuttiapuna aamuissani juuri nyt.

// edit: Tekstin julkaistuani päätin keskittyä vastaan tuleviin mukaviin asioihin ja kah, ulkona olikin mainio ilma ja kaiken kukkuraksi näin Robottitädin bussipysäkillä! Lisäksi sain puhelun, että uudet mukitkin tulivat hankituiksi. Monikossa. Vilijonkasta ei tosin aamun zen-avuksi ole.