"Vanhat talot kuuluu kaupunkiin!"
"Karjalaisen kulttuurin puolesta!"
"Turha kylä ilman Jokelaa!"
Kävin eilen kurjan työpäivän päätteeksi rymistelymarssimassa itselleni tärkeän asian puolesta. Jokelan kohdalla ei ole kyseessä "joku baari", vaan palanen elävää kulttuurihistoriaa, merkittävä jopa valtakunnallisella asteikolla. Vaan niin äänesti kaupunginvaltuusto suojelupäätöksen vastaisesti. Alkaa enemmän ja enemmän ahdistaa asua kaupungissa, jossa julkisia päätöksiä ohjaa melkein poikkeuksetta raha, eikä vanhalle kulttuurille ja sen moninaisille ilmentymille anneta mitään arvoa.
Kunnallispoliitikon näkökulmasta asiaa on esitelty esim. Krista Mikkosen oivallisessa blogikirjoituksessa.
Koska olen aivan liian pahoillani ja tuohtunut tästä päätöksestä ja aivan liian lannistunut muista ympäröivistä kuvioista, keskityn nyt siihen, että kävin sunnuntaina elokuvissa.
Hobitti on siis nähty.
Bonushupina toimi Bret McKenzie, jonka hahmolla oli nyt jopa nimi ja repliikkejä. Lisäksi iloitsin siitä, että menimme yksimielisesti katsomaan 2D-version. Joensuussa ei käsittääkseni ole tarjolla sitä fiineintä 3D-tekniikkaa, mutta jopa kaksiulotteisina kuvat olivat välillä pyörryttäviä.
Melko ristiriitaisin tuntein elokuvateatterista poistuin: viihdyin vajaat kolme tuntia paikallani varsin mainiosti, mutta en nyt silti tiedä, tykkäsinkö siltikään elokuvasta. Alkuperäinen Hobitti on tyyliltään saturomaani, mutta Jacksonin filmatisaatio tuntui ja näytti alkukohtausten jälkeen enemmän Sormusten herra -elokuvien kopiolta kuin itsenäiseltä teokselta. Tai kuten asian salista poistuessa ilmaisin: "En muistanutkaan, että kirja olisi ollut näin eeppinen."
"Karjalaisen kulttuurin puolesta!"
"Turha kylä ilman Jokelaa!"
Kävin eilen kurjan työpäivän päätteeksi rymistelymarssimassa itselleni tärkeän asian puolesta. Jokelan kohdalla ei ole kyseessä "joku baari", vaan palanen elävää kulttuurihistoriaa, merkittävä jopa valtakunnallisella asteikolla. Vaan niin äänesti kaupunginvaltuusto suojelupäätöksen vastaisesti. Alkaa enemmän ja enemmän ahdistaa asua kaupungissa, jossa julkisia päätöksiä ohjaa melkein poikkeuksetta raha, eikä vanhalle kulttuurille ja sen moninaisille ilmentymille anneta mitään arvoa.
Kunnallispoliitikon näkökulmasta asiaa on esitelty esim. Krista Mikkosen oivallisessa blogikirjoituksessa.
Koska olen aivan liian pahoillani ja tuohtunut tästä päätöksestä ja aivan liian lannistunut muista ympäröivistä kuvioista, keskityn nyt siihen, että kävin sunnuntaina elokuvissa.
Hobitti on siis nähty.
Hyvää: Martin Freeman, comic sidekickistä poikkeavat kääpiökuvaukset, Andy Serkis ja kauniit maisemat (tai siis: voi v*tun Uusi-Seelanti).
Huonoa:
Loputtomat kamera-ajot, halvat sienivitsit, kokonaisuudesta irralliset
kohtaukset ja lisäykset, elokuvantekijöihin yleisesti iskenyt ahneus.
 |
| Kuva napattu Hesarin arviosta. |
Bonushupina toimi Bret McKenzie, jonka hahmolla oli nyt jopa nimi ja repliikkejä. Lisäksi iloitsin siitä, että menimme yksimielisesti katsomaan 2D-version. Joensuussa ei käsittääkseni ole tarjolla sitä fiineintä 3D-tekniikkaa, mutta jopa kaksiulotteisina kuvat olivat välillä pyörryttäviä.
Melko ristiriitaisin tuntein elokuvateatterista poistuin: viihdyin vajaat kolme tuntia paikallani varsin mainiosti, mutta en nyt silti tiedä, tykkäsinkö siltikään elokuvasta. Alkuperäinen Hobitti on tyyliltään saturomaani, mutta Jacksonin filmatisaatio tuntui ja näytti alkukohtausten jälkeen enemmän Sormusten herra -elokuvien kopiolta kuin itsenäiseltä teokselta. Tai kuten asian salista poistuessa ilmaisin: "En muistanutkaan, että kirja olisi ollut näin eeppinen."
Toki on myönnettävä, etten ole lukenut Hobittia yli kymmeneen vuoteen ja tarinan tilkkeinä toimineet Sormusten herran appendixit ovat suurimmaksi osaksi tainneet jäädä kokonaan lukematta. Wikipedia on siis pitkin viikkoa saanut paikata niitä aukkoja, joita tietämyksessäni ja muistissani on esiintynyt. Ihan vähän sääliksi käy niitä, joille kirjat ovat täysin vieraita.
Vaikka en allekirjoitakaan Markon kommenttia, että olemme liian vanhoja ollaksemme kohdeyleisöä, jotain jäi fiiliksestä uupumaan. Sormusten herrojen ja jopa niinkin hiljattain kuin viimeisten Pottereiden aikaan odotin kuumeisesti seuraavan osan saapumista teatteriin. Nyt
(Tämä muuten näyttäisi olevan sadas tänä vuonna julkaisemani teksti. Olenpas ollut ahkerana.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti