lihansyöjän näköinen nainen

Koska päätin jouluna, että nyt alkaa tämän neidin keittiössä semijärkevien ruokien ajat, olen luonnollisestikin käynyt tällä viikolla kahdesti ulkona syömässä. Ihan hyvät pöperöt, ei siinä, mutta kummallakin kerralla olen huomannut joutuvani ulkonäköstereotypian uhriksi.

Jos ei lasketa Britannia-kuplaa, jonka sisällä näytin auttamattomasti hipin ja rekkalesbon sekasikiöltä, olen aina kokenut olevani aika tavallisen näköinen. En edusta mitään vahvaa tyylisuuntaa, enkä ole poikkeuksellisen suuri tai pieni, kalju tai afrokiharainen. 

Miltä mää näytän? kysyin äsken apuja naapurisohvalta. Ensimmäinen vastaus oli "mitä helvettiä?", sen jälkeen sain seuraavan listan:

Naiselta, kauniilta, ruskeelta ("Mitä? Ruskeelta??!" "Siis ruskeelta as in brunetelta").

Vaikka turpopäivinä olo on huomattavan vähän naisellinen tai kaunis ja mieleltäni olen ikuisesti punapää, pointtini tuli todistetuksi. Siksi tuntuu erityisen hämmentävältä, kun tulee arvioiduksi ulkonäköperustein.

Aiemmin viikolla kävin Amarillossa itseäni huomattavasti hoikemman ystävän kanssa. Ystävä söi päivän ensimmäistä ruokaa, minä toista. Kyselemättä tarjoilija iski salaattini ystävän eteen ja seuralaisen tilaaman habaneroburgerin minulle. Torstainen joulusta turpea PMS-hirviö pahoitti mielensä. 

Äsken Veronassa kikherne-kasvispitsani annettiin kyselemättä rastatukkaiselle poikaystävälle, poikaystävän vakiotilaus kinkku-ananas-aurajuusto minulle. 

Pieniä sattumuksia, joihin en muuten ehkä kiinnittäisi huomiota, mutta aihe on ollut pinnalla viime aikoina, etenkin ennen joulua yhdellä lounastauolla kuulemani ajatushelmen jälkeen. Lounasseura oletti tutun tytön olevan kasvissyöjä, "kun on niin pienikokoinen ja hintelä". Huvittavaa sinänsä, koska en ole ikinä nähnyt kyseisen henkilön syövän mitään epälihaa, jos riisiä, pastaa tai lihan peittävää tomaattikastiketta ei lasketa. Joka tapauksessa keskustelun jälkeen harkitsin painattavani Dove-mainosten hengessä plakaatteja otsikolla "Elän pääasiassa kasvisravinnolla". 

Johtopäätöksiä: 

Kasvissyöjä ei voi olla iso (lihansyöjä ei voi olla pieni). Iso ihminen ei syö salaattia. Jos seurueessa on rastatukkainen, se ainakin on vege, oli koko mikä tahansa.

(Voi jos saisinkin euron jokaisesta kerrasta, kun Markolta kysytään vegaaniudesta. Olisi sillä jo ainakin yhden kikhernepitsan lunastanut.)

Aihetta voisi jatkaa loputtomiin ja aika paljon katkarapusalaattia vakavammille asteille. En tässä kontekstissa edes viitsi aloittaa siitä, kun ystävän pikkusiskolta evättiin opiskelupaikka ulkomuotonsa perusteella.

Stereotypioihin sortuminen on omakin helmasyntini ja siitä on vaikea päästä eroon, vaikka mieli pahoittuukin helposti puolin ja toisin. Toistaiseksi olen ainakin työn puolesta turvassa, koska nykyisessä aspa-ammatissani ei helposti tule ketään loukattua. Mutta jos minä olisin tarjoilija, olisin tietysti viisaampi ja tahdikkaampi. Ja aina muistaisin kaikkien tilaukset. Ihan varmasti.