vähemmän eeppinen joulu

Tähän piti tulla eeppisen hieno ja tunnelmallinen joulupostaus postikorttimaisine valokuvineen ja hauskoine anekdootteineen. Koska totuus kuitenkin on, että tänä(kin) vuonna vietin suurimman osan joulusta verkkarit jalassa ruokapöydässä tai sohvalla, eeppisille linjoille on vaikea päästä.

Ajatusteni joulukuvien henki.

Ollaan Markon kanssa ihmetelty, miten vähällä yleisellä hössöttämisellä kaikki meni, vaikka toki sekä Milla että minä hössötettiin hieman tahoillamme. Mikään ei mennyt pilalle, joten raivareiltakin vältyttiin - mitä ihmettä, tehtiin sentään juustoa. Lisäksi tein ihan jumalaista taatelikakkua, josta tullee tulevaisuuden pimeän ajan vakkarileivonnainen. Sain vain hyviä lahjoja ja lisäksi ehdin lukea, pelata lautapelejä ja siinä sivussa juoda muutaman lasin hyvää punaviiniä, joten viime vuonna kaipailemani joulufiilis taidettiin ihan kiitettävästi saavuttaa.

Juustopuuhissa.

Näiden kahden melkein julkaisukelpoisen kuvan lisäksi olisi vielä kasa yritelmiä ikuistaa puoliksi syöty piparinen joulukuusenkoriste, mutta niiden laatu on näitäkin otoksia sumeampi. Melkoinen herkkusuu taitaa olla tuo Paavo. Ihan kuin olisi sukuunsa tullut. Eh.

Piparkakkupuuhissa.

Herkuista puheen ollen, paras tänä vuonna antamani joululahja (Dymo-jääkaappimagneetin ja hattivattipiparimuotin lisäksi, mutta ne olivatkin joulukeijun tervehdyksiä) taisi mennä iskälle. Aatonaattona valtasimme iskän keittiön vajaaksi kolmeksi tunniksi ja lopputuloksena oli pakastin täynnä apetta kevättalvelle: 3 annosta tomaattikeittoa, 3 annosta janssoninkiusausta, 4 annosta makkarakeittoa ja 5 annosta lihapullia. Ja koska puuhastelu oli paitsi hyödyllistä myös varsin hauskaa, lupasin täydentää pakastinta vuoden mittaan. Harvoin kuitenkaan on mahdollista tehdä perusruokia isoissa annoksissa niin, ettei joudu itse syömään samaa pöperöä viikkoa (oma pakastin kun on täynnä marjoja ja soseita).

Omaan keittiöön on myös sovittu semiterveellinen kuukausi. Siinä sivussa voin opetella käyttämään lahjaksi saamaani pakuriteetä.