Juustopaasto

Jotkut asiat eivät muutu. Yksi niistä näyttää olevan se, että pimenevä syksy saa minut viihtymään keittiössä, jos nyt blogiarkistosta voi minkäänlaista vuoden kiertoa päätellä.

Tällä kertaa taustalla ei ole samoihin makuihin kyllästyminen tai lopussa olevat rahat vaan ilmastoahdistus. Podin kammottavaa maailmantuskaa kyllä ennenkin, mutta YK:n ilmastoraportin julkaiseminen oman esikoisen ollessa 2,5 kuukautta nosti kyllä kierrokset aivan uudelle tasolle. Mitä ihmiskunta on tehnyt? Mitä minä olen mennyt tekemään?!

Olen onnistunut tuudittautumaan siihen, ettei oma hiilijalanjälkeni ole kovin suuri, mutta se ei pidä paikkaansa. Syön nimittäin nykyään ihan kammottavia määriä maitotuotteita, erityisesti juustoa. Se ei käy.

Akuuteinta ahdistusta olen nyt tyynnytellyt tekemällä kaikenmoista kauden kasviksista. Meillä on syöty punajuuripastaa, borssia, gruusialaista kaalilaatikkoa, vegaanisia linströminpihvejä, inkiväärilanttua, sienikastiketta, suppilovahveropiirakkaa ja savutofu-kaalipaistosta. Päivälleen viime vuoden tapaan Shepherd's Pie on suunnitelmissa tälle viikolle, sadepäiviin sopiva lämmittävän inkiväärinen porkkanasoppa on myös listalla.

Ihan hyvää kehitystä, mutta nyt kun olen hetken hengitellyt, on oikeasti ryhdistäydyttävä myös pitemmän päälle. On totta, etteivät ratkaisun avaimet löydy kenenkään yhden ihmisen kotikeittiöstä, vaan nyt tarvitaan isoja poliittisia päätöksiä ja yhteisiä linjoja, mutta johonkin voin vaikuttaa arjessakin. Ensisijaisesti siihen juustoon ja jogurttiin. Selasin tässä omia ruoka-aiheisia postauksiani parin viime vuoden ajalta ja olen potenut juustomorkkista näemmä tasaisin väliajoin aiemminkin. Miksi en ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka olen tiedostanut asian jo pidempään? Miksi olen niin saamaton? 

Kohtuus kaikessa, mutta meidän taloudessa kulutetut juustomäärät eivät ole pitkään aikaan kohtuutta nähneetkään. Juustopaasto alkoi siis viikonloppuna, kunnes tottumuksia on rukkailtu järkevämpään suuntaan. Tofu, paputahnat ja muut herkut. Mitäs kaikkea sinne kurkkuviipaleiden alle kannatikaan laittaa?

Voittajafiilis

Junamatkustelusta vauvan kanssa selvitty kunnialla kahteen suuntaan. Ei se rentouttavin kokemus, mutta aika voimaannuttava kuitenkin. Menomatkalla oli täyttä, mutta palvelut toimivat. Paluumatkalla taas mukavan väljää, mutta palveluvaunun vessassa sekä lavuaari että pullonlämmitin epäkunnossa.

Suurin kiitos kuuluu kätevät matkarattaat lainanneille kavereille! Ostoslistalla on omatkin, mutta ajatus oikeasti hyvien matkarattaiden tarpeellisuudesta meidän taloudessa vaan vahvistui tämän kokemuksen myötä. Kiitän myös itseäni, sillä selätin monta omaa kipupistettä, koska pakko oli ja kaikki vieläpä huomattavalla tyyneydellä. Kaiken tämän jälkeen maanantaina oli iltapäivällä aika voittajafiilis, mutta pakko silti sanoa, että ihan heti en ole innolla säntäämässä uuteen reissuun.

Sen verran kolmen yön matka vei veronsa, että koko loppuviikko on ollut ihan sekaisin! Rakentunut rytmi on heittänyt häränpyllyä ja joka päivä on pitänyt arvailla, missä välissä lapsi nukkuu, syö ja seurustelee. Seurustelu on tosin ollut aika vähäistä, taisivat kaikki uudet paikat, ihmiset ja tilanteet uuvuttaa tyttö vielä enemmän kuin paikan päällä ymmärsin.

Reissun rohkaisemana olen jatkanut omien pelkojen selättämistä kotona ja onkin ollut aika kiva viikko. Meillä on käynyt vieraita, minkä lisäksi ollaan käyty pari kertaa kylässä, kaupungilla, kirjaston avajaisissa ja kahvilassakin. Tänään kuitenkin vietin äidin omaa aikaa ja lähdin elokuviin ja kahvilaan yksin - tai siis kaverin kanssa, mutta ilman mukana kulkevaa vauvayksikköä. Hyvää teki sekin. Joskin temaattisesti Nuori Astrid ei ehkä ollut kevyin mahdollinen tuuletus vauva-arjesta, vaikka harvinaisen kaunis elokuva olikin. Ensi kerralla paremmalla tuurilla.

Ensimmäisiä kertoja

Paljon elämäni nykyisessä mittakaavassa jännittäviä asioita on tapahtunut ja tapahtumassa lähiaikoina.

Reilu viikko sitten olin ensimmäistä kertaa pitemmän aikaa erossa vauvasta, kun kävin kuuntelemassa ystäväni väitöksen ja illalla osallistuin vielä karonkkaankin. Samalla viikolla harjoittelin napanuoran venyttämistä ensin jumppatunnilla ja toisena päivänä kampaajalla. Tytöllä ei tietysti ollut minkään ekskursion aikana mitään hätää, enkä sen puolesta stressannutkaan, itseni vain. Yllättävän helpolla selvisin, vaikka ennen väitöspäivää sain nukuttua vain muutaman tunnin pätkissä, kun jännitin niin kovasti. Aika maagiselta tuntui pyöräillä Penttilässä syyskuun pimenevässä lauantai-illassa! Eipä olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, miten sellaista tunnetta voikaan alkaa huomaamattaan kaivata.

Menneenä viikonloppuna taas vietettiin nimiäisiä. Ulkoistettiin makeiden leivonnaisten tekeminen, minkä lisäksi saatiin korvaamatonta järjestelyapua Maijalta. Juhlat oli ihanat ja kaikki meni sujui kaikin puolin mallikkaasti, mutta sunnuntaina kyllä huomattiin, että tilaisuus vei veronsa niin juhlakalulta kuin vanhemmiltakin. Oman lisänsä toi se, että nimeä tietysti arvottiin vielä edellisenä iltana ja vaikka olenkin tyytyväinen valittuun nimeen, pääni ei ole nyt ihan sisäistänyt sitä, ettei enää voi eikä tarvitse venkslata. Eli päässä ruksuttaa vaikka minkälaiset nimiyhdistelmät ja muutenkin käyn vähän ylikierroksilla.

Nyt olisi varmaankin tarpeen olla muutama päivä ihan hissuksiin kotona, mutta tälle viikolle on sovittuna omaa lääkäriaikaa, matkarattaiden hankintaa ja ties mitä puuhaa oikeastaan viikon jokaiselle päivälle.

Eilen autoilin vauvan kanssa kaksin enimmäistä kertaa. Otettiin kevyt aloitus kaupunginosan sisällä kyläilemään, että tänään selvitään rauhallisemmin mielin lääkäriin asti. Huomenna lapsi taas saa ensimmäisen rotarokotteen, minkä lisäksi päätin vielä lähteä junalla sukuloimaan perjantaina. Eli paitsi että on pakko selvitä ilman apua junaan perjantaiaamuna ajoissa, pitää myös selvitä se 4,5 tunnin junamatka. Halp! Hyvällä tuurilla tenava nukkuu matkasta ainakin puolet, mutta viime päivinä päikkärit ovat olleet rytmimuutosten takia enemmän tai vähemmän henkimaailman hommia.

Yhteiskunnan aikatauluihin emme voi vaikuttaa, mutta muuten pitänee ottaa lungimmin. Muistutus koskee ensisijaisesti minua.

Elokuun luetut

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

Nuorten fantasiasarjan toinen osa oli ensimmäisen tapaan kevyttä luettavaa ilman turhan monimutkaisia rakenteita, eli passelia aineistoa myös imettävälle yölukijalle. Luukaupungista tutun Claryn ja kumppaneiden tarina jatkuu  tarinan pahiksen viedessä juonittelunsa entistä isommille kierroksille. Mitään maailman omaperäisintä juonta tässäkään ei yritetä rakentaa, mutta muutamia yllätyksiäkin mahtui matkan varrelle ja enempiä spoilaamatta kerrottakoon, että jo ensimmäisessä osassa esitellään nuortenkirjoille harvinainen tabuasetelma, jonka kanssa tässä toisessa kipuillaankin jo ihan huolella. Eikä Clare kaikkien muidenkaan ratkaisujensa kanssa päästä lukijaa helpolla, vaikka teineille kirjoittaakin eli sinällään ihan piristävä poikkeus kaavaan, joskaan en kaikista ratkaisuista ole erityisesti tykännyt. Koska mainitussa tabussa muuten piehtaroidaan tässä osassa varsin avoimesti, minulla on vahva veikkaus, miten asia vielä tulevissa osissa ratkaistaan. Veikkaan että se selviää tällä yövalvomisella ennemmin kuin myöhemmin, koska sarjan kaikki osat löytyvät Ellibsistä ja ovat siis luettavissa myös puhelimella...

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Tytön ja pommin jatko-osa vei jo edellisen osan lopun ylikierrokset vielä seuraavalle tasolle. Edellisestä osasta tuttu Metro on päätynyt Berliiniin ja siellä kuviot on isommat ja meno hurjempaa kuin Suomessa. Toki Kotkassakin pyöritään loppumetreillä ja hurjuudet seuraavat perässä. Itseltäni meni tämän takia vähän maku trilogiaan, mutta toiminnan ystäville tämä varmaankin uppoaa. Järvelä kuitenkin rakentaa kerrontaa sen verran hyvin, että minäkin viihdyin myös tämän osan kanssa ihan hyvin. Kiittelen etenkin siitä, ettei kirjassa ole vain mustavalkoisesti hyviä ja huonoja tyyppejä, pääasiassa liikutaan täysin harmaalla alueella. 

Outi Pakkanen: Rakastaja

Yleensä Pakkasen kirjat ovat minusta vetäviä, helppolukuisia dekkareita, mutta Rakastajasta vetävyys tuntui puuttuvan kokonaan. Dekkariuskin on itse asiassa vähän kyseenalaista, vaikka kirjassa rikos tapahtuukin. Pääasiassa tarina oli itse asiassa minusta vähän tylsä - astelmaa rakenneltiin niin pitkään ja huolella, että varsinaiset tapahtumat jäivät vähiin. Rakenne kuitenkin toimi erinomaisen hyvin yövalvojalle: 10-20 minuuttia lukemista kerrallaan ja silti kirjassa pysyi hyvin kärryillä.

Kaksin kotona

Menossa on ultimaattinen arkitesti: kolme päivää (ja kaksi yötä) kaksin vauvan kanssa. Eiliseltä peruuntuivat kaikki suunnitellut kaverihengaukset eli oikeasti vietettiin kaksin koko päivä. Tämän päivän kohtalo on vielä vähän epäselvä.

Onneksi meidän babby on edes yhdessä asiassa ennustettava: aamulla jaksaa olla hereillä kaksi tuntia, johon sisältyy kaksi ruokailua. Siinä pitää hoitaa myös itselleen aamiaista naamaan ja ulkoiluun sopivat vaatteet päälle, koska sitten on jo harvinaisen kiire päikkäreille. Jos vauvan nukuttaa vaunuihin ennen väsymysraivoa, vetelee niissä sikeitä pari tuntia, ehkä jopa kolme - etenkin nyt kun on toimiva itkuhälytin ja vaunut voi jättää pihalle. Sisällä unet ei suju ihan niin hyvin, mutta sujuvat kuitenkin.

Vaikka typsällä on muutenkin aika tarkka ruoka- ja unirytmi, päivän tarkemman kulun suhteen kaikki muu on arvoitus. Silti ihan mukava tietää, että päivään mahtuu edes tunnin verran rauhallista aikaa tehdä mitä ikinä. Eilen siivosin, tänään näemmä istun koneella, selailen lehtiä ja juon teetä. Tein tiistaina näiden päivien lounaat ja päivälliset valmiiksi annosrasioissa jääkaappiin eli niitä ei tarvitse tällä hetkellä sen enempää murehtia. Pyykkiäkin aion miettiä vasta viikonloppuna.

Olin kovasti toivonut, että tässä vaiheessa uskallettaisiin jo reissata vähän pidemmällekin kuin kahden kilometrin säteelle, mutta koska tissimurheet jatkuvat edelleen, pysyn toistaiseksi mieluiten kodin lähettyvillä ihan jo oman mielenterveyden vuoksi. Viime perjantain ekskursio keskustaan ei nimittäin päättynyt sen suhteen kovin hyvin.

Onneksi tänään aukeaa meidän uusi lähikirjasto! Päivittäiset visiteerausmahdollisuudet vaunulenkkien yhteydessä muuttuvat huomattavasti mielekkäämmiksi, kun saan lähikaupan ja apteekin rinnalle uuden, niitä huomattavasti mielekkäämmän kohteen. Ja kohta toivottavasti uskallan liikkua vähän laajemmallakin alueella yksin kaksin. Mutta sitä odotellessa aion haahuilla kirjaston käytävillä vaikka joka päivä.