Amy Poehler: Yes Please
Minä rakastan Amy Poehleria. Mitä ilmeisimmin koko maailma rakastaa Amy Poehleria, mutta silti minun suhteeni Amyyn tuntuu henkilökohtaiselta. Siksi olen odottanut tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa ja kas, kirjan lukeminen vahvisti sidettä entisestään. Olen viime aikoina katsonut niin paljon Parks & Recreationia, että tuntuu vähän pahalta muistaa, etteivät Amy ja Leslie Knope ole sama henkilö. Tästä kipeästä kohdasta huolimatta Yes Please oli kaikin puolin hurmaava kirja: hauska, älykäs ja täynnä asiaa. Opin ihan valtavasti amerikkalaisesta komediamaailmasta ja komediateatteriskenesta sekä niiden sisäisistä suhteista. Välissä oli paljon tärkeitä pointteja tasa-arvosta, hyvästä käytöksestä ja ihmisyydestä yleensä. Kirja on melkoinen järkäle ja sen sivuilla Poehlerin elämästä paljastuu paljon, mutta ei liikaa: yksityiset asiat pysyvät yksityisinä, mutta lukijan uteliaisuus tyydytetään kyllä. Olisin silti toivonut enemmän kuvia vuosien varrelta ja laajemmin juttuja suhteesta Greg-veljeen ja Tina Fey'hin (noinko se taipuu?). Lykkäsin Markolle luettavaksi saman tien ja toivoisin, että tämä löytäisi tiensä mahdollisimman monen lukulistalle, rakastaa Amy Poehleria valmiiksi tai ei. Pitää ostaa oma kappale kirjahyllyyn, en varmaankaan saa Vaarakirjastojen ainoaa nidettä ikuisuuslainaan.
ps. Kirjan alussa Poehler luettelee hyviä naisten kirjoittamia kirjoja,
jotka ovat toimineen inspiraationta tälle teokselle. Ihana huomata, että
on lukenut niistä melkein kaikki.
Mindy Kaling: Is Everyone Hanging Out Without Me? (And Other Concerns)
Yes Pleasen jälkeen en oikein osannut tarttua mihinkään kirjaan. Ratkaisu: toinen naiskoomikon kirjoittama muistelmateos. Ennen kirjaa en tiennyt kirjoittajasta juuri muuta kuin sen, että Mindy Kaling käsikirjoittaa The Officen jenkkiversiota, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Kirjan jälkeen tiedän mm. seuraavat asiat: hauska kirjoittaja, viehtättävä sekoitus räväkkyyttä ja sovinnaisuutta, rakastaa ruokaa ja Amy Poehleria. Plussaa myös ehdottomasti parhaiten nimetystä kirjasta pitkään aikaan.Viihdyin kirjan parissa vallan hyvin ja koen Mindy Kalingin olevan erittäin tervetullut tuttavuus. Parks & Recistä selvittyäni voisin ehkä siirtyä The Mindy Projectin pariin. Tai jopa siihen Officeen, jota en vieläkään ole uskaltanut korkata!
Tracy Chevalier: Neito ja yksisarvinen
Tarina 1400-luvun Pariisista ja Brysselistä sekä taiteilijasta, joka on paitsi todella lahjakas, myös armoton hamesankari. Tarina on tietysti fikstiivinen, mutta taustalla on paljon tottakin. En silti oikein jaksanut tästä innostua. Kertoja vaihtuu luvuittain, joten henkilöhahmojen motiiveihin ja sisäiseen maailmaan ei oikein päässyt käsiksi. Luulen, että jos olisin nähnyt livenä tarinan keskiössä olevat kuvakudokset, myös romaani olisi toiminut paremmin.
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 2. Sairaus
Rasmuksen, Benjaminin ja kumppaneiden tarina jatkuu, keskiössä on tutut nimet, mutta painotus on eri hahmoilla kuin joihin viimeksi ehti tutustua. Kolmiosaisen romaanin toinen osa on edeltäjäänsä henkilökohtaisemman oloinen, vähemmän tilastoja esittelevä ja avoimesti journalismia hyödyntävä teos. Enää ei pureuduta niinkään AIDS-hysteriaan vaan sairauksen vaikutuksiin yhteisön sisällä. Sairauskuvaus on yksityiskohdissaan inhottavaa, mutta mielestäni perusteltua. En tiedä, miten selviän viimeisestä osasta, kun tätäkin luin jo tippa linssissä ja kylmät väreet selkäpiissä. Kaunista, kamalaa ja edelleen vuonna 2015 tarpeellista tekstiä.
Juri Nummelin (toim.): Verenhimo: suomalaisia vampyyritarinoita
Maija suositteli tätä taannoin ja olipa piristävä löytö. Kokoelmateoksesta löytyy vampyyrimyytin modernisointia, hyvin perinteistä tulkintaa, vaihtoehtoista historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä. 22 kirjoittajan kokoelmassa taso ja tyyli vaihtelevat paljon, toiset tarinat kolahtavat väkisinkin paremmin kuin toiset. Sen enempää erittelemättä sanottakoon osa teksteistä tuntui vähän tervanjuonnilta, mutta niitä tasapainottivat muutamat todella hyvät novellit. Blogiarvioiden perusteella sama ilmiö on ollut kaikilla, mutta esille nostetut suosikit poikkeavat toisistaan paljonkin. Hauskaa! Lisäksi plussaa Waltarin ja muiden vanhemman polven kirjailijoiden nostamisesta tuoreempien tekstien rinnalle. Kaiken kaikkiaan sanoisin tämän olevan hyvä pyllistys "en tykkää suomalaisista kulttuurintuotteista X"-ihmisryhmälle. Kyllä Suomessakin tuotetaan jos jonkinlaista: jos yksi ei toimi, ei kannata haudata koko kotimaista tuotantoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti