Tällaiset viikonloput tulevat kyllä enemmän kuin tarpeeseen. En ollut tehnyt erityisiä suunnitelmia perjantain resepitkokkailua ja teatteria lukuun ottamatta. Vanha ystäväni oli keikalla kaupunginteatterilla, joten käytiin mahat täynnä marokkolaista pastaa nauttimassa klovneriapläjäyksestä. Sen jälkeen Marko luovutti flunssan edessä ja minä jäin torstaista asti vaivannutta päänsärkyä uhmaten ihmettelemään maailmanmenoa.
En nyt erityisesti iloitse siitä, että Marko on kipeänä, mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että oli yhtäkkiä loputtomasti aikatauluttamatonta vapaata aikaa itselle. Ostin Kekkos-olutta ja kävin kylässä. Lähdin peesissä baariin ja yritin diskoilla huonolla menestyksellä. Menin moikkaamaan vierailevaa teatteritaiteilijaa ja ajauduin pelottaviin kulttuurikeskusteluihin tuntemattomien taideihmisten kanssa. Ja tässä oli vasta perjantai!
Lauantai oli pisin ja omalla tavallaan paras päivä aikoihin. Ulkoilin, kävin kiireettömällä terassikahvilla ja kirjastossa, leffailtailin hyvän mielen elokuvien parissa, kuuntelin musiikkia ja löysin vinkistä uuden artistin. Siinä lomassa pesin kylppärin ja hoidin ensi viikon kauppa-asiat kuntoon.
Nyt on sunnuntaiaamupäivä. Minä en tiedä, mitä kiireetön sunnuntaiaamu muille tarkoittaa, mutta minulle se mitä ilmeisimmin tarkoittaa kotihommien vapaaehtoista tekemistä. Kahvinkeitin on puhdistettu etikalla, sämpylät paistettu ja pyykit koneessa.
Kohta aion viettää laatuaikaa toipilaan kanssa, mikä on kiva, koska tämä on viimeinen yhteinen vapaapäivä ennen vapunpäivää (eläköön eri tavalla rytmittyvät työviikot). Seuraavasta ohjelmattomasta vapaasta viikonlopusta ei vielä ole tietoa. Halleluja.
Sitä ennen kuitenkin kellahdan dekkarin kanssa sohvalle. Pasta-asioissa palaan suosiolla blogiin myöhemmin. Ehkä se hedarikin on sitten jo tipotiessään. Tänään en ole enää tarvinnut särkylääkkeitäkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti